torstai 22. toukokuuta 2014

Muistoissa ikuisesti Helka 20.5.2012 - 12.5.2014 & Turo 20.01.2006-12.5.2014

Pahin ja niin pelätty ikävä asia kävi metsälenkillä ennen vappua. Jalka vääntyi Helkan juoksennellessa sille niin rakkaassa "omassa metsässä" jossa oli Helkalle niin rakkaita polkuja ja polvi lähti pois paikaltaan. Kun kuuli koiran ulvahtavan ja näki sen tulevan kolmella jalalla luokse niin jotenkin tiesi jossain sielun sopukoissa että tässä se sitten on. Lähipiiri sanoi, että kyllä se siitä toipuu ja se vain vähän vinksahti, mutta toisin oli. Sen tiesin.

Polvi oli kipeä, pahimmillaan lähti pois paikaltaan useasti päivässä. Helka ei valittanut, sisukkaasti kesti sen että joutui kolmella jallalla odottamaan että polvi luksautuoi takaisin paikalle. Mutta kipeää teki, sen näki silmistä.  Ortopedin diagnoosi oli sama kuin oma, kivullinen polviluksaatio. Polvi saattoi lähteä paikaltaan ihan normaalissa kävelyssäkin. Terveellä koiralla leikattavissa oleva vaiva, Helkalla ei koska toinen takanen oli ihan yhtä huono kuin sairaskin ja selkäkin viallinen. Elämää olisi voinut jatkaa kipulääkkeellä, se ei jalkaa korjaisi kuitenkaan ja liikunta tulisi olemaan rajoitettua. Helkan luontoiselle koiralle mahdoton elämä, sen onnen hetkiä kun oli juokseminen metsässä.

Viimeinen viikko kierretiin hyvästelemässä Helkalle tärkeitä ihmisiä, paikkoja. Monta ihmistä jäi kaipaamaan Helkaa ja toki omat kolme koiraa kotiin. Helkan ei tarvinnut lähteä sateenkaarisillalle yksin. Vanhemmalla koiralla Turolla (venäjäntoy) oli elämä ollut jo pelkotilojen vuoksi pitkään hankalaa, joten Helka ja Turo lähtivät yhdessä ja haudattiin vierekkäin Sanginjoen lemmikkien hautausmaalle. Viimeisenä hetkenä eläinlääkärillä Helka vielä heilautti häntäänsä, joten tiesin että ratkaisu oli oikea ja kaikki oli hyvin pienellä partaisella tytöllä.

Vaikka itse sanonkin, niin Helkassa oli sitä jotain. Luonteeltaan sellainen koira että se jäi ihmisten mieleen. Jonkinlainen elämän rakkaus, iloisuus, positiivisuus,  hetkestä nauttiminen oli sen elämän ydintä. Helka osasi lukea koiraa, se sai helposti muut koirat leikkimään. Helka huolehti pikkukoirista käsittämättömän aikuismaisesti, loppuajasta se otti hiljaisesti johtajanpaikan ja piti laumaa koossa metsälenkeillä, arkena. Ihmisiä se rakasti. Omistajan paikalla olo todennettiin märän nenän pienillä tönäisyillä, selkään, jalkaan käsivarteen arjen keskellä, toteamuksella että olethan siinä emäntäni. 

Uteliaisuus ja rohkeus kokea uutta oli sellaista että en ollut aikaisemmin kokenut. Vaikka jatkossakin haaveena on pyrrin saaminen osaksi nyt kolmen koiran laumaksi kutistunutta koirajoukkoa niin pelottaa että liekö toista yhtä hieno luontoista rodusta äkkiseltään löytyy. 

Kiitos Helka!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti