sunnuntai 5. elokuuta 2012

Toitsujen kesäpäivät

Tänään oli vuorossa Oulun seudun toitsujen perinteiset kesäpäivät. Päivät vietettiin tällä kertaa lenkkeilyteemalla. Suunnattiin porukalla Rajahaudassa sijaitsevaan Letoniemen luontopolulle ja siellä sijaitsevalle nuotiopaikalle makkaranpaiston merkeissä. Harmittavasti peruuntumisia tuli
viime hetkellä, mutta mukana oli kuitenkin sen 14 toitsua, yksi chihu ja tietenkin Helka pyrriedustajana.

Helka tervehtii lasta.

Helkahan meni porukan mukana kuin kala vedessä. Luuleekohan se reppana olevansa venäjäntoy? Toivottavasti ei!! Vähän penikkaa jänskätti jos useampi koira alkoi kuorossa haukkumaan, mutta ei kuitenkaan lähtenyt karkuteille tuollaisissakaan tilanteissa. Reipas tyttö! Reilun kahden tunnin reissu oli riittävän pitkä Helkalle ja lähdetiin ensimmäisinä kohti kotia, paluumatkalla nuotiopaikalta pääsikin hikoilemaan ja kantamaan nukkuvaa pyrripenikkaa pitkin pitkospuita. 

Helka suhtautuu mielestäni tosi avoimesti uusiin ihmisiin eikä uudet koiratkaan pistä paniikkia päälle. Toki tukena ja turvana on ollut usein tuttuja koiria, joten pitäisi muistaa/jaksaa/ehtiä kulkea penikan kanssa paljon yksinkin niin tulee omaa varmuutta. Jotenkin pitää muistuttaa itselle että tuo penikkahan on vasta 11 viikkoa vanha, tuntuu kuin se olisi paljon vanhempi. Tai ainakin tuntuu että se olisi tuossa pyörinyt jo paljon pitempään kuin 1,5 viikkoa. Tai sitten se on vaan niin ylifiksu (tietenkin!).
Helka ja Emppu, kesäpäivien nuorimmat

Suunnitelmissa oli että Helka olisi käynyt tänään ensimmäisissä agilitytreeneissä. Ei toki treenaamassa vaan kentän reunalla katselemassa kun Vekellä oli treenit illalla. Sen verran oli pentu väsynyt tuon kesäpäiväreissun jälkeen että sai jäädä kuitenkin kotiin nukkumaan. Vekehän oli ihan yllättävän pirteänä treeneissä, ottaen huomioon päivän ulkoiluohjelman. Näköjään mitä vähemmän treenaa, sitä paremmin menee. Ainakin sitten niissä harvoissa treeneissä. Kisojakin olisi edessä, jos sitä jonkin hyvän radan saisi aikaiseksi ilman että itse hermostuksissaan sössisi kaikkea.  



1 kommentti:

  1. Ihania kuvia :) Pikkuneiti on saanut hyvää sosiaalistamista. Voihan se toki erehtyä luulemaan olevansa toitsu kun noita niin paljon ympärillä pyörii. Taitaa iskeä identiteettikriisi viimeistään siinä vaiheessa kun kokoa alkaa olla huomattavasti enemmän kuin muilla ja joutuu miettimään asiaa uusiksi :D

    VastaaPoista