Kuvauksellinen ranskatar

Helka on aivan liian kaunis kameralle. Puhukoon päivän kuvat puolestaan.  

Toisaalta Helka istuu laumaan kuin nenä päähän tai kuin pyrri oravalaumaan. Tasaisesti hölmön näköistä porukkaa omistajasta viimeiseen koiraan asti. Varmasti tunnistat jos vastaan tullaan.

Hyvän mielen lähettiläs

Helkan tehtävä tässä maailmassa on näköjään olla Hyvän mielen lähettiläs. Harva ihminen on sitä hymyilemättä katsonut. Ja kun vielä on niin mieleltään ihmisiä rakastava tapaus niin piti tänään taas todeta itsekseen että on sitä vaan onnekas kun saa tuon pennun kanssa ihmetellä elämää eteenpäin.

Aamulla Helka saattaa piristää mieltä vaikka istumalla pylly vesikupissa samalla kun odottaa ruokaa ja eipä se märkä takapuoli Helkaa tunnu yhtään häiritsevän. Hyvin Helkamaista on myös se, että pentu tippui Oulujokeen perjantaina  mökkireissulla ja pääsi siis uimaan ensimmäistä kertaa. Sen siitä saa kun pitää sitä vettä ihmetellä ja koittaa ottaa kiinni. Kovin ei näyttänyt pikku pulahdus Helkaa häiritsevän, vähän ihmetteli tilannetta ja sitten jatkui villeily. Tässä kuva sekunti ennen pullahdusta.

Tänään alkoi meillä myös Fiksu pentu-kurssi ja niinhän alkoi kouluttajakin nauramaan kun Helkan näki. Sen verran hassun näköinen on penikka ylikasvaneessa rokkitukassaan ja mormooniparran alussaan. Taas yksi ihminen tehty iloiseksi. Hyvä Helka!! 

Kurssilla positiivisesti yllätti Helka myös minutkin. Jaksoi kohtuullisen hyvin keskittyä tekemiseen, meinasi jopa ihan ilovillejä vedellä välillä kun kehuista innostui. Ja toisaalta kun tylsistyi niin yritti myös kaivaa monttua maahan. Toiset koirat oli ihan jees ja eivät edes pelottanut. 

Viikonloppuna agilitykisoissakin Helka oli jo kuin kotonaan. Lauantaina peuhasi jonkun snautseripenikan kanssa pitkän tovin ja sitten vasta Helkan ilo repesikin kun Sanna tuli Sarun kanssa moikkaamaan. Helka ja Saru saivatkin vetää rallia kahdestaan ja kyllähän tuokin penikka sinnikkäästi veti jo aikamoista vauhtia. Toivottavasti jokin onnistunut kuva Helkastakin saatiin Sannan kameraan vaihteeksi. 
Sunnuntaina Helka oikein kiskoi autolta kohti kisapaikkaa että pääsee hengailemaan paikalle. Viime viikolla eläinlääkärissä oli tosi reipas, lääkäritäti oli ihan paras ja välillä saattoi jopa pistää pötkötteleen toimenpidehuoneen lattialle kun ihmiset lätisi jotain tylsää. Että tällainen pyrritapaus tämä tyttönen.

Tässäpä minä&koiralauma mökillä. Mahdoton tehtävä saada yhteiskuvaa koskaan onnistumaan!

Aurinko sunnuntai

Sunnuntaina oli mitä mahtavin syksykeli, aurinko paistoi ja kohtuullisen raikkaasta aamusta muodostui sitten lämmin päivä. Päivä menikin ulkoilun merkeissä. Ensin tunnin aamulenkki näillä kotikulmilla.

Tarkoitus oli päästää Helka juoksemaan vapaana mutta likka bongasi heti kukonlaulun aikaan myös liikkeellä olleet fresbeegolffarit, joita olisi toki halunnut paimentamaan joten yhteiselämän sovun ylläpitämiseksi pysyi pikku paimennin kiinni puistoalueella.

Pikkukoirat sen sijaan menevät näin....

Lenkkeilymaastot kyllä ovat mitä parhaimmat, voi valita tasaisen nurmikentän,sorakävelytien, pururadan tai metsäpolkujen väliltä. Kaikki kulman takana. Tässä saman lenkin metsäpolkuosiota. Kamerassa ei oikein salama riittänyt tjn.

Iltapäivällä käytiinkin sitten hyvän kelin innoittamana kuvaussessiossa Kaakkurissa. Helkalla kun 4kk tulee ihan juuri täyteen niin pitihän siitä saada kuvapäivityksiä. Tässäpä hän sitten on. Helka-Helkama-Hopo-Höppänä.

Tärähätäneen näköinen omistaja ja kauheen pätevä Tatti, ainoa asia jonka Helka osaa on "sivu". Se osataankin sitten kauheen tomerasti. Laiska omistaja kun ei ole muuta opettanut!!



Ulkoilupäivän ilta päätettiin agilitytreeneihin, joissa Helka kävi katsojan roolissa. Jospa sillä tuo vieraskoira-arkuus häviäisi kun pääsee/joutuu joka paikkaan mukaan.  Jotta tällaista tänne. Huomenna olisi rokotukset ja ensi viikonloppuna kisaviikonloppu Veken ja Kurtun kanssa. Maanantaina Helkalla alkaa Fiksu Pentu-kurssi, joten vähän pelottaa liekö siitä tulee sitten jo ylifiksu? Ainakin hää on ylisöpö, eikö?

Oltu ihan metässä

Piti pysähtyä miettimään mitä sitä on tehty Helkan kanssa viikko. Töissä kun päivät pitää puurtaa, jotta olisi rahaa harrastaa niin tuntuu että päivässä olevat tunnit eivät riitä mihinkään. Hämärä muistikuva on että illat on oltu pääosin metsässä. Uuden asuinpaikan ympäristöhän on ihan täydellinen meille, löytyy metsäpolkua ja metsää ilman polkua ja nurmikenttää ja agilitykenttää ja tokokenttää ja ja ja. Eli tutustumista lähimaastoihin on tehty. Seuraava hankinta onkin GPS sensori, jotta näkisi hieman paljonko sitä tuleekaan käveltyä päivässä.  

Maanantaina taidettiin käydä Haukkukeitaalla pällistelemässä muita koiria ihan kaksistaan Helkan kanssa, samalla siis iltalenkki kun kenttä on tuossa reilun kilometrin päässä. Vähän oli Helkasta jännää mutta toki ne agilityä harrastavat tapaukset OLISI pitänyt päästä paimentamaan.  Tiistaina oltiin ihan metässä. Samoiltiin näitä uusia maastoja ja rauhallisia koiranirtipitopaikkojakin löytyi. Kamera OLISI kiva muistaa joskus ottaa mukaan. Keskiviikko on treenipäivä. Veken kanssa Tupoksessa valmennuksessa, Helka sosiaalisti itseään Kaakkurissa sukulaishoivissa, kuulemma oli ilohepulia vedellyt sielläkin menemään. Torstaina vesisadelenkkeilyä pitkin metsiä ja tämä perjantainen ilta menikin leppoisasti agilitykentällä vesisateeessa treenatessa. Vähän märkä olo kun vedettiin 1,5 tuntia vesisateessa , mutta ei me sokerista olla. Irmelin kanssa perustreenejä kera venäjäntoyden, yhden portugalin vesikoiran ja Helka-Hopon. Helkan kanssa ihmeteltiin putkea ja mentiin sitä jo toooosi pitkänä. Ihan ite se sinne jo änkee. Hassusti ihan säpsähtää pois tullessa että joko tää loppu, missä mä oon? 

Helkalla tuntuu alkaneen arkuuskausi muihin koiriin. Tai jotenkin se tarvii sen oman rauhan tutustumiseen, jotta kattelee vähän ensin että mikäs tapaus tuo onkaan. Jotta kaikki ystävälliset koirakaverit ovat nyt tervetulleita meitä moikkaamaan. Tänään Irmelillä oli mukana portugalin vesikoira Viksu, kunhan rauhassa antoi olla niin menihän se nuuskimaan. 

Koirapuistoon en kyllä lähde,jos sitä joku sosiaalistamispaikaksi tarjoaa. Kokemukset Oulun koirapuistoista on aika...karmeet. Sanotaanko että sosiaalisesti syrjäytyneiden koiranomistajien paikka. Ja koirat sen mukaisia kuin omistajat. Tämä viimeisimmän kokemuksen mukaan. Ihmisethän on edelleen aivan I H A N I A Helkasta. 

Pieniä kivoja temppuja Helka on tehnyt viikon piristykseksi kuten lukenut aamun sanomalehden samaan aikana kun olin suihkussa ja muuten vaan ollut Hoopo. Rokkitukka kasvaa ja irokeesin saisi pian jo vedettyä kohtuu hyvin päähän. 

Jotenkin kauhean laiska koiranomistajaolo. Ei pitäisi lukea mitä kaikkea muut tekee, tuntuu että itse ei tee pennun kanssa mitään. Kerran se on vaan pentu ja ei ole kiire minnekään vai meneeköhän tämä pentu nyt ihan pilalle kun en treenaa tottista vielä tuntia päivässä enkä sitätätäjatuota? Agilitykentällä oleminen Helkalle on lähinnä ihmettelyä ja pällistelyä ja hupia ja sitä se on vielä jonkin aikaa.

Kauhistutti myös kun löysi youtubesta videoita joissa koirapenikka alle 6kk iässä tekee jo ihan täydellistä agilityä  ja hyppykorkeuttakin on rimoissa. Ja julkisesti kauhistellaan kuinka joku koira on tarvinnut jopa useampia kymmeniä startteja noustakseen kolmosiin agilityssä. Jos lapsilla ei enää nykyään ole lapsuutta niin ei totta vieköön koiranpennuillakaan ole pentuaikaa. Ja agility on todellakin tosikkojen hommaa jos huipulle haluaa. Pitäisi muistaa että muutakin elämää on hyvä olla, tuntuu että monella himoagilityihmisellä se on täysin unohtunut. Koputtakaa mua päähän jos minulta se joskus unohtuu se muu elämä!

Ai niin, on se Helka tällä viikolla joskus jopa nukkunutkin. Piti ottaa kuva todistusaineistoksi. Muuten se on vaan ihana. 

Ihan eka putki

Perjantaina Sanna kävi pikavierailulla Helkaa katsomassa, taitaa Helka olla sellainen tapaus että siihen jää helposti koukkuun ja sitä on ihan pakko nähdä aina uudestaan. Se on niin hassu ja iloinen. Taitaa se kyllä Sannan tunnistaa erityisihmiseksi kaikista muista maailman ihmisistä, sen verran mielinkielin Helkakin oli näkemisestä. Yhteistyönä tehty epävirallinen Helkan säkäkorkeuden mittaus antoi tulokseksi 35 cm ja kiloja Helkalla pari tuntia ruokailun jälkeen oli 5,5kg. Karvaa lähtee yhdestä pyrrin penikasta enemmän kuin neljästä minikoirasta yhteensä. se pitää tähän myös todeta. Taitaa pian pikku-Helka vaihtaa ison-Helkan karvat päälle siis.

Lauantaiaamun kunniaksi Helka-herätyskello herätti vasta puoli kuudelta, milloin lie on noin pitkään ennen nukkunut. Reippaana oli tehnyt pissatkin jo matolle jottei emännän tarvinnut ensimmäisenä ulos lähteä. Kun keli olikin ihan kivan kirpeä ulkona (+5 astetta) ja hereillä oltiin aikaisin niin kahdeksalta oltiin jo agilitykentällä treenaamassa.
Ensin Veken kanssa iloisella asenteella keppejä ja puomia putken kautta eri kulmista. Veken juoksukontaktit on aivan paskat, ei se juokse tasaisesti puomia kuten pitäisi. Kurttuhan paukuttaa aina kontakteille puomilla mutta Veke ei. Mutta eihän me mihinkään missikisoihin olla Veken kanssa menossa, joten jos kontaktivirheitä tulee niin sitten tulee. Elämä on. 
Sitten Turon kanssa hupiagilityä eli putkea ja minihyppyä ja pari kertaa puomiakin. Toinen on niin tohinoissaan aina. Harmi kun sillä ei ole yhtään hyppytekniikkaa ja kun ikää on pian sen seitsemän vuotta niin en kyllä ala tekniikkaa opettamaankaan. Tehdään sen kanssa kentällä hupiagilityä niin pysyy mieli virkeenä.  
Topikin pääsi hupiagilityssä juoksemaan putkea ja hyppimään, sehän melkein pitää pian viedä möllikisoihin kun veteraani on niin taitava. Kaikki muut menee paitsi keinu ja kepit, joita en ole alkanut edes opettaan vanhukselle. Kurttu-Ruttuskan kanssa esteitä, keppejä, puomeja, A-estettä ja keinua muutamana sarjana. Vauhtia löytyy kuten yleensä aina itsekseen treenattaessa kun tietää että nakkia pian saa. Kisoissa ja ohjatuissa treeneissä sitten eri homma. Mutta taitava kovapäinen likka. Noin pieneksi.

JA kaiken tämän ajan, kentän laidalla lähtökuoppaa kuopi ja vuoroaan äänekkäästi vaati Helka. Itseä on aina ärsyttänyt kentän laidalla vuoroaan odottaessa räkyttävät koirat ja taitaapa ittellä olla sellainen nyt käsissä myös. Kiva kiva. No Helka pääsi ensimmäisiin omiin agilitytreeneihin. Onhan se huomenna jo16 viikkoa vanhakin. Hurjat treenit vetästiinkin. Juostiin ja käveltiin eri kulmista siivekkeiden läpi, joka oli Helkasta aika boooooring hommaa. Sitten otettiin putki eteen kohtuu lyhyenä. Etupalkka namikuppiin ja Helka putken toiseen päähän. Vähän sillä pää kääntyili ja venkuili alkuun putken päässä jotta tuostako muka läpi mentäisiin vai jos ohi juoksisin mutta läpihän se meni helposti. Parin kerran jälkeen putkeen mentiin jo niin vauhdilla että namikuppi lenteli ympärisiinsä kun Helka siihen tähtäili. Vähän pitensin jo putkea ja läpi mentiin edelleen vauhdilla. On se vaan hieno koira. 

15 viikkoa, 5,2 kg

Ilo-pomppu-Helka on sen reilut 15 viikkoa elänyt  tässä maailmassa ja painoa neitolle (ennen ruokailua) on kertynyt 5,2kg. Kovin on yhtä jalkaa ja kovin laiheliinin oloinen otus, mutta eipä tuolle enää neljä ateriaa päivässä uppoa vaikka kuinka yritin tuputtaa. Menkööt sitten kolmella.

Jaloillaan pysyy päivä päivältä paremmin. Uudessa asunnossa on laminaattilattia, jolla takajalatkin pysyy kohtuu hyvin alla, joten mattojen määrä vähensin kahteen muuton myötä. Jotta sisäsiisteyskin saataisiin uomiin helpommin. Vaikka hyvinhän tuo pidättää. Näin nuoreksi koiraksi. Sitä kun vaan aamutuimaan ehtii saada juuri ovenkahvalle käden ja silloin se pissa tulee. Tai kotiin tullessa pomppiessa varmasti lorahtaa.

Muutenhan elämä on yhtä..no elämäniloa Helkalla. Kyllä se kerran murjotti ainakin 10 minuuttia kun vedin sitä pakkolenkin vesisateessa perässä. Ei tykänny märistä tassuista. Mutta kaikki muut minuutit onkin kyllä yhtä uteliaisuutta, pomppua, iloista ilmettä, ihmettelevää katsetta koko koira. Onko nämä kaikki tällaisia nämä pyrrit? Miksi näitä ei ole kaikilla?

Ja voi että meillä niiiiin tulee olemaan kontaktiongelmaa edessä. Siis Helkahan on sen verran itsenäinen tyttö että sitä ihmiset kiinnostaa sen pusutteluhalitteluöhinäkohtauksen verran oli ihminen tuttu tai vieras (pois lukien pikkuveljeni jolla on taipumus saada kaikki koirat sekaisin ja ihastumaan itseensä). Sen halimisen jälkeen voikin jatkaa matkaa etsimään uusia ihmisiä, asioita, ilmiöitä, ääniä. Ihan mitä vaan.  Ihan turha luulo että Helka ihmisen perään paljon kaipailisi, tuleehan noita uusia, joka mutkasta. Ja ne kaikki rakastaa ihan varmasti. Verrattuna vaikka Vekeen joka on yhtä kontaktia minuun niin Helka on aivan eri planeetalta. Ja on kuule yritetty ottaa kontaktia ja palkattu ja hypitty kärrynpyörää että olisin kiinnostava. Kaikki ulkona näkyvä, haiseva ja oleva etenkin autot, pyörät, liike. Aivan huippuja juttuja.

Viikonloppuna ajattelin kävästä pennun kanssa kahdestaan ensimmäisen kerran näyttämässä vaikka esteen siivekkeet pennulle. Ja putken. Tässä kun melkein vieressä nykyään asutaan.  Onhan tuo käynyt jo useammissa kisoissa ja treeneissä katseluoppilaana, joten luulisi niillä opeilla homman sujuvan.

Meinasi melkein unohtua. Mun vanhus Topi. Tänään 8v. On kuin oma ajatus. Paitsi vähän jääräpää vieläkin. Aivan paras kainalokoirani.