Ilo-pomppu-Helka on sen reilut 15 viikkoa elänyt tässä maailmassa ja painoa neitolle (ennen ruokailua) on kertynyt 5,2kg. Kovin on yhtä jalkaa ja kovin laiheliinin oloinen otus, mutta eipä tuolle enää neljä ateriaa päivässä uppoa vaikka kuinka yritin tuputtaa. Menkööt sitten kolmella.
Jaloillaan pysyy päivä päivältä paremmin. Uudessa asunnossa on laminaattilattia, jolla takajalatkin pysyy kohtuu hyvin alla, joten mattojen määrä vähensin kahteen muuton myötä. Jotta sisäsiisteyskin saataisiin uomiin helpommin. Vaikka hyvinhän tuo pidättää. Näin nuoreksi koiraksi. Sitä kun vaan aamutuimaan ehtii saada juuri ovenkahvalle käden ja silloin se pissa tulee. Tai kotiin tullessa pomppiessa varmasti lorahtaa.
Muutenhan elämä on yhtä..no elämäniloa Helkalla. Kyllä se kerran murjotti ainakin 10 minuuttia kun vedin sitä pakkolenkin vesisateessa perässä. Ei tykänny märistä tassuista. Mutta kaikki muut minuutit onkin kyllä yhtä uteliaisuutta, pomppua, iloista ilmettä, ihmettelevää katsetta koko koira. Onko nämä kaikki tällaisia nämä pyrrit? Miksi näitä ei ole kaikilla?
Ja voi että meillä niiiiin tulee olemaan kontaktiongelmaa edessä. Siis Helkahan on sen verran itsenäinen tyttö että sitä ihmiset kiinnostaa sen pusutteluhalitteluöhinäkohtauksen verran oli ihminen tuttu tai vieras (pois lukien pikkuveljeni jolla on taipumus saada kaikki koirat sekaisin ja ihastumaan itseensä). Sen halimisen jälkeen voikin jatkaa matkaa etsimään uusia ihmisiä, asioita, ilmiöitä, ääniä. Ihan mitä vaan. Ihan turha luulo että Helka ihmisen perään paljon kaipailisi, tuleehan noita uusia, joka mutkasta. Ja ne kaikki rakastaa ihan varmasti. Verrattuna vaikka Vekeen joka on yhtä kontaktia minuun niin Helka on aivan eri planeetalta. Ja on kuule yritetty ottaa kontaktia ja palkattu ja hypitty kärrynpyörää että olisin kiinnostava. Kaikki ulkona näkyvä, haiseva ja oleva etenkin autot, pyörät, liike. Aivan huippuja juttuja.
Viikonloppuna ajattelin kävästä pennun kanssa kahdestaan ensimmäisen kerran näyttämässä vaikka esteen siivekkeet pennulle. Ja putken. Tässä kun melkein vieressä nykyään asutaan. Onhan tuo käynyt jo useammissa kisoissa ja treeneissä katseluoppilaana, joten luulisi niillä opeilla homman sujuvan.
Meinasi melkein unohtua. Mun vanhus Topi. Tänään 8v. On kuin oma ajatus. Paitsi vähän jääräpää vieläkin. Aivan paras kainalokoirani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti