Oltu ihan metässä

Piti pysähtyä miettimään mitä sitä on tehty Helkan kanssa viikko. Töissä kun päivät pitää puurtaa, jotta olisi rahaa harrastaa niin tuntuu että päivässä olevat tunnit eivät riitä mihinkään. Hämärä muistikuva on että illat on oltu pääosin metsässä. Uuden asuinpaikan ympäristöhän on ihan täydellinen meille, löytyy metsäpolkua ja metsää ilman polkua ja nurmikenttää ja agilitykenttää ja tokokenttää ja ja ja. Eli tutustumista lähimaastoihin on tehty. Seuraava hankinta onkin GPS sensori, jotta näkisi hieman paljonko sitä tuleekaan käveltyä päivässä.  

Maanantaina taidettiin käydä Haukkukeitaalla pällistelemässä muita koiria ihan kaksistaan Helkan kanssa, samalla siis iltalenkki kun kenttä on tuossa reilun kilometrin päässä. Vähän oli Helkasta jännää mutta toki ne agilityä harrastavat tapaukset OLISI pitänyt päästä paimentamaan.  Tiistaina oltiin ihan metässä. Samoiltiin näitä uusia maastoja ja rauhallisia koiranirtipitopaikkojakin löytyi. Kamera OLISI kiva muistaa joskus ottaa mukaan. Keskiviikko on treenipäivä. Veken kanssa Tupoksessa valmennuksessa, Helka sosiaalisti itseään Kaakkurissa sukulaishoivissa, kuulemma oli ilohepulia vedellyt sielläkin menemään. Torstaina vesisadelenkkeilyä pitkin metsiä ja tämä perjantainen ilta menikin leppoisasti agilitykentällä vesisateeessa treenatessa. Vähän märkä olo kun vedettiin 1,5 tuntia vesisateessa , mutta ei me sokerista olla. Irmelin kanssa perustreenejä kera venäjäntoyden, yhden portugalin vesikoiran ja Helka-Hopon. Helkan kanssa ihmeteltiin putkea ja mentiin sitä jo toooosi pitkänä. Ihan ite se sinne jo änkee. Hassusti ihan säpsähtää pois tullessa että joko tää loppu, missä mä oon? 

Helkalla tuntuu alkaneen arkuuskausi muihin koiriin. Tai jotenkin se tarvii sen oman rauhan tutustumiseen, jotta kattelee vähän ensin että mikäs tapaus tuo onkaan. Jotta kaikki ystävälliset koirakaverit ovat nyt tervetulleita meitä moikkaamaan. Tänään Irmelillä oli mukana portugalin vesikoira Viksu, kunhan rauhassa antoi olla niin menihän se nuuskimaan. 

Koirapuistoon en kyllä lähde,jos sitä joku sosiaalistamispaikaksi tarjoaa. Kokemukset Oulun koirapuistoista on aika...karmeet. Sanotaanko että sosiaalisesti syrjäytyneiden koiranomistajien paikka. Ja koirat sen mukaisia kuin omistajat. Tämä viimeisimmän kokemuksen mukaan. Ihmisethän on edelleen aivan I H A N I A Helkasta. 

Pieniä kivoja temppuja Helka on tehnyt viikon piristykseksi kuten lukenut aamun sanomalehden samaan aikana kun olin suihkussa ja muuten vaan ollut Hoopo. Rokkitukka kasvaa ja irokeesin saisi pian jo vedettyä kohtuu hyvin päähän. 

Jotenkin kauhean laiska koiranomistajaolo. Ei pitäisi lukea mitä kaikkea muut tekee, tuntuu että itse ei tee pennun kanssa mitään. Kerran se on vaan pentu ja ei ole kiire minnekään vai meneeköhän tämä pentu nyt ihan pilalle kun en treenaa tottista vielä tuntia päivässä enkä sitätätäjatuota? Agilitykentällä oleminen Helkalle on lähinnä ihmettelyä ja pällistelyä ja hupia ja sitä se on vielä jonkin aikaa.

Kauhistutti myös kun löysi youtubesta videoita joissa koirapenikka alle 6kk iässä tekee jo ihan täydellistä agilityä  ja hyppykorkeuttakin on rimoissa. Ja julkisesti kauhistellaan kuinka joku koira on tarvinnut jopa useampia kymmeniä startteja noustakseen kolmosiin agilityssä. Jos lapsilla ei enää nykyään ole lapsuutta niin ei totta vieköön koiranpennuillakaan ole pentuaikaa. Ja agility on todellakin tosikkojen hommaa jos huipulle haluaa. Pitäisi muistaa että muutakin elämää on hyvä olla, tuntuu että monella himoagilityihmisellä se on täysin unohtunut. Koputtakaa mua päähän jos minulta se joskus unohtuu se muu elämä!

Ai niin, on se Helka tällä viikolla joskus jopa nukkunutkin. Piti ottaa kuva todistusaineistoksi. Muuten se on vaan ihana.